Opetussuunnitelman tavoitteisiin

 

MONILUKUTAITOA TUKEVIA PEDAGOGISIA ULOTTUVUUKSIA

Lukuinto-pilotit ovat toiminnassaan korostaneet seuraavia oppimisympäristöön kytkeytyviä, monilukutaitoa tukevia pedagogisia ulottuvuuksia.

YHTEISÖLLISYYTTÄ ja osallisuutta tuetaan pienryhmätyöskentelyllä, hyödyntämällä vertaisoppimista sekä kantamalla vastuuta yhteisesti. Yhteisöllisyys ja osallisuus innostavat oppilaita yhä aktiivisemmiksi toimijoiksi.

OPPIJALÄHTÖISYYDEN lähtökohtana on oppilaan oma asiantuntemus, mielenkiinnon kohteet ja arki, jossa hän elää. Oppijalähtöisyys merkitsee sitä, että oppilas voi tehdä valintoja omista lähtökohdistaan käsin sekä osallistua aktiivisesti toiminnan suunnitteluun. Näin oppimisesta tulee merkityksellistä.

TOIMINNALLISUUDELLA aktivoidaan oppilaita tuottamaan omaa tulkintaa esimerkiksi luetusta teoksesta. Lukuinto-ideoissa lukutaitoja harjaannutetaan toiminnallisesti eri muotojen kuten tekstin, kuvan, elokuvan, äänen, draaman ja teatterin avulla.

TEKNOLOGIAN entistä näkyvämpi rooli opiskelussa motivoi ja laajentaa oppimisympäristöä. Erilaisten verkkotekstien lukeminen vahvistaa – kaunokirjallisuuden lukemisen ohella – perinteistä lukutaitoa. Lisäksi oppilaat voivat käyttää heille luontaisia ja innoittavia välineitä tiedonhankinnasta mitä monipuolisempaan tuottamiseen teksteistä ja kuvista valo- ja videokuvaamiseen.

OPPIMISYMPÄRISTÖN laajentaminen tarkoittaa aktiivisempaa kirjastotilojen hyödyntämistä, tietoverkkojen sekä oppilaiden vapaa-ajan ympäristön ja mielenkiinnon kohteiden huomioimista. Oppilaat ja opettajat toimivat joustavasti liikkuessaan yli luokka- ja ainerajojen. Opettajat ja kirjastoammattilaiset toimivat toistensa kollegoina kirjastovierailuilla ja koululle jalkautumisissa. Oppimisympäristö muodostuu yhä enemmän koulun ja kirjaston lisäksi koteihin ja verkko-oppimisympäristöihin. (Kultalahti 2014.)

INNOSTUMINEN ON ONNISTUMINEN - TEHOKEINOJA MOTIVOINTIIN

Opettajat kiinnittävät lukemiseen huomiota – kannustavat ja kannattelevat sitä.
Kun lukemisesta tehdään näkyvää ja sille annetaan arvo, oppilaat motivoituvat lukemaan ja esittelemään kirjoja. Näin myös kirjoista ja kirjallisuudesta puhuminen lisääntyy selvästi.
Lukuinto lisääntyy, kun lukemisesta muodostuu sosiaalisesti sallittua ja oppilaiden asenne lukemista kohtaan muuttuu myönteisemmäksi.
Sekä opettajat että kirjastoammattilaiset voivat tukea oppijalähtöistä työskentelyä niin, että oppilaalla on mahdollisuus valita itseään innostavat toimintatavat monilukutaidon kehittämiseksi.
Vaikka uusi teknologia on tuttua entistä useammalle oppilaalle, on tärkeää tarjota tukea, ohjausta sekä antaa riittävästi tietoa. On myös huolehdittava mahdollisuudesta harjaannuttaa perinteisiä taitoja. (Kultalahti 2014.)