Presidenttipari haastaa antamaan lapselle lukuaikaa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii Kirjan vuosi -teemavuoden suojelijana ja haastaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa suomalaiset antamaan lapsille lukuaikaa: ”Kirjat ja lukeminen ovat sivistyksemme ydinaluetta. Monet lapsista ja nuorista lukevat paljon, mutta yhä enemmän on myös heitä, jotka eivät lue koskaan tai vain hyvin harvoin. Siksi haastammekin kaikki suomalaiset antamaan lapselle lukuaikaa, kannustamaan häntä kirjojen äärelle. Lukeminen kehittää; ajattelemaan, kuvittelemaan ja tuntemaan. Ja se on myös hauskaa!”, presidenttipari sanoo.

Presidentti Niinistö kertoo kirjallisuuden ja lukemisen merkityksestä itselleen: ”Kirja on rikas kokemus, se tekee lukijastaan osallisen; hänet johdatetaan tuntemaan, värittämään ja aistimaan kirjan tapahtumat omalla tavallaan. Mukaeltuna: ‘Luen, siis ajattelen’.”

Kirjan vuosi 2015 on koko suomalaisen kirja-alan yhteinen, valtakunnallinen hanke, joka muistuttaa lukemisesta ilon ja elämysten lähteenä, houkuttelee lukijoita kirjojen pariin sekä ylläpitää ja edistää kirjallisuuden asemaa ja lukemista yhteiskunnassamme. Kirjan vuosi -hankkeessa on mukana kirjallisuusalan toimijoita järjestöistä kustantajiin, kirjastoista kirjakauppiaisiin, kirjailijaliitoista instituutteihin ja säätiöihin, ja siihen voi liittyä kuka tahansa ilmoittamalla oman tapahtumansa tai hankkeensa Kirjan vuoden tapahtumakalenteriin.

Aiheesta uutisoi www.presidentti.fi

Tapahtumakalenteri

<tammi 2015>
matiketopelasu
2930311234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930311
2345678